DIYrtti Haaste osa 2: Yrttiöljyt joululahjaksi














Hei taas! 
Järvikylän  yhteistyöpyynnöstä osallistuin DIYrtti Haasteeseen ja nyt on vuorossa osa 2. 
Tästä pääset katsomaan ensimmäisen osan haasteesta jossa käytin yrttejä sisustuksessa. 
Nyt kuitenkin olen suuntanut ajatukset jouluun ja itsetehdyt joululahjat ovat aina mieluisia. 
Joten olen tehnyt maukkaita yrttiöljyjä. 

Tällä kertaa haasteessa käytettiin minttua, rakuunaa, thai-basilikaa ja oreganoa. Kaikki minulle tuttuja yrttejä joten tiesinkin heti mitä tehdä näistä. Yrteillä maustetut öljyt ovat meilläkin käytössä ruuanlaitossa seka ruokaa maustamassa. 

Tällä kertaa käytin kuivattuja yrttejä, sillä kun on kyse lahjoista haluan, että ne säilyvät mahdollisimman kauan. 
Yrtit on helppo kuivata kiertoilmauunissa, 40 asteessa, luukku auki, tietenkin. Kuivumisaika vaihtelee, mutta yrtit ovat valmiita kun ne ovat ihanan rapeita. 
Öljyn kun lämmittää 70 asteessa sen säilvyys pitenee, sekä yrttien aromit irtoavat lämpöisessä öljyssä paremmin ja lopputuloksena on hyvin maustunut öljy. On myös hyvin tärkeätä keittää lasipullot puhtaiksi ja pullottaa öljy kuumiin pulloihin.

Makuyhdistelmia voi tehdä vaikka minkälaisia. Öljyjä voi maustaa yrttien lisäksi pippurilla, chilillä, kanelilla, suolalla, sokerilla sekä etikalla. Etikkainen öljy on mainio salaattikastikkeeksi.



Koristelin pullot juuttinarulla ja lisäsin pienet laput ja käyttöohjeet.
Olen täysin inspiroitunut tästä haasteesta ja luvassa on vielä lisää diy-joululahjoja. 


Toivottavasti sinäkin inpiroiduit.

ihanaa loppuviikkoa kaikille!!




Kommentit

  1. No todellakin inspiroiduin! Pullojen kuumennus hieman tosin jännittää... Mitä öljyä käytit? Tämä menee MUST TRY -osastoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!! Hehe ei sitä kannata jännittää ;)
      Oliiviöljy on paras :) Kokeile, on kyllä helppoa ja herkkua :)

      Poista
  2. Hei! It's a pity that I don't understand a single finnish word! It seems to be very interesting what you are writing about!
    Did you make an oil or a vinegar?
    Chees, PillePalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh sorry :) Try the translator :)
      But yes, I used olive oil and also vinegar in one of the oils.
      Thanks for your comment :)

      Poista
  3. Miten upeita kuvia ja ihana joululahjaidea! <3
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Herkullinen idea! :) täytynee laittaa korvan taa.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana idea! Nautinnollista joulun odotusta sinulle sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ja samoin sinne! :))
      Ihanaa itsenäisyyspäivää! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Suositut tekstit