tiistai 29. toukokuuta 2012

Thai-thaikaa

Huomenta vaan :) 
Minun aamuni alkoi jo klo 5. Ulkona ei ollut kovin lämmin ja vettä yön aikana on tullut, noh sanoisinko aika reilusti! Mutta, NYT aurinko paistaa :) Aaah :)
Eilen illalla söimme thaimaalaista. Olemme asuneet vuosia thaimaassa ja se on ikuisesti jäänyt meille toiseksi kodiksi. Pala sydäntäni on jäänyt sinne ja aina mahdollisuuden tullen käyn vierailemassa oi niin ihanaa ja rakasta maata! Joten, että saamme kotiin pienen palan thaimaata, teen usein thaikku ruokaa :) Rakastan chilia ja kaikkia niitä ihania makuja ja tuoksuja joita thaimaalainen keittiö tarjoaa. Mukanan suomeen tuon aina paikallisia mausteita ja herkkuja. Raaka-aineet löytyvät jo onneksi hyvin suomestakin melkein kaikista suuremmista ruokakaupoista ja jos ei, niin jopa Kotkasta löytyy Idän ja Aasian elintarvike-tuontiliike. Siellä olen käynyt täyttämässä kaappejani jos tuotteet ovat loppuneet kotoonta. 
Eilen tarjolla oli khao pad ja gai kratiem :) Paistettu riisi ja valkosipuli uunikanaa :)
Tietysti mukaan kuulu nam plaa, kalakastike (kalakastiketta, limeä, chiliä, valkosipulia ja sokeria)

Khao pad
Gai kratiem
Nam plaa
Aurinkoista tiistaita toivottaen :)


Aino-Kaisa

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Aartenmetsästäjät

Hei vaan :) Eilen olimme aartenmetsästyksessä! :) Anssin suvun pieni järvenrantamökki Nopalassa myydään pois joten kävimme siellä penkomassa aarteita. Olimme jo sopineet, että saamme upean vanhan kaapin sieltä. Siinä joutaessa tutkimme varaston myös. Ja AIKA suuri ja MAHTAVA saalis tuli kerättyä. Tässä nyt vähän kuvia löydöistä. On kippoja ja kuppoja, vanhoja suksia, vanha saha, lyhtyjä, tarjottimia, koreja jne. Paikkoja esineille on jo etsittykin, mutta vielä pitää laitella. Kävimme myös meidän mökillä hakemassa ne rakentamani tikkaat ja vanhat pirttipenkit. Joten oikein LÖYTÖrikas päivä tuo lauantai.

Näin sunnuntaina nautimme auringosta laiturilla. Iltapäivällä savustimme lohta ja söimme ulkona. Oikein ihana päivä, Ja nyt sitten pidetään niitä peukkuja vaan pystyssä, että nämä kelit jatkuvat ja, että säätiedottajat ovat VÄÄRÄSSÄ eikä ilmat viilene yhtään :)

Oikein suloista sunnuntai-iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa! :)


Nopalan mökki

Ylempi kuva: Aarresaalis pakettiautossa ja alemmassa kuvassa on ihanat värikäs sarja PUOLALAISIA kannuja ja pannuja.





 Nopalan mökin kauniit maisemat



perjantai 25. toukokuuta 2012

Aurinkoinen Päivä

Nyt nenukka punottaa kun on aurinkoa palvottu ja masu ihan pullollaan tortilloja :) Tänään olen saanut paljon aikaiseksi. Olen siivonnut koko huushollin ovenkarmia myöten :) Ja ehtinyt istua pihalla rannalla monta tuntia :) Tietysti valokuvattukin on :)
Ihana runko hortensia on saanut paikan vanhalta tuolilta. Se on UPEA!
Sitten pidimme jättitortillaperhepippalot <3 
Ja loppuillan vietämme sohvalla namien kanssa :)

Oikein ihanaa viikonloppua <3




Keittiö on saanut kesäisen ilmeen
 

Tyynytkin ovat lisääntyneet :)


Se o kesä ny!

Hei vaan. Nyt on vierähtänyt VIIKKO viime poustauksesta! Kauheeta! Joten kelataanpa kulunutta viikkoa. Viime viikonloppuna Kotkassa oli kalamarkkinat ja me poikkesimme siellä sunnuntaina. Emme yleensä mitään kummempaa sieltä osta, mutta käymme aina. Kalalautasen söimme puoliksi ja kävimme maistamassa Viron savujuustoja. 
Maanantaina minulle iski masutauti! :(
Sitten minulla olikin reipastahtinen työputki päällä joiden välissä kävin kotona vain nukkumassa. Tänään sitten on ansaittu vapaa päivä ja aion omistaa aamun bloggailuun, sitten menen pihalle aurinkoon! Iltapäivänä taas siivoillaan ja minulla on muutamia sisustuskuvia joita täytyy sitten tänne laitella :) Nyt tässä muutamat kesäiset kuvat viikon varrelta ja sitten rupean lukemaan TEIDÄN blogeja! 
Meillä ollut niin lämmintä täällä Kotkassa! SE O KESÄ NY!
AURINKOISTA perjantaita!! <3

Hauskat herkkuompot kalamarkkinoilta

Ella pieni maisemamaalari tarkistaa taideteoksen kuvakulmaa :)

perjantai 18. toukokuuta 2012

Punaiset saappaat ja takkuinen tukka

Heissun vei :) Näin aluksi, TERVETULOA uudet lukijat! Minäkin olen nyt löytänyt teidän kaikkien avulla paljon uusia blogeja luettavaksi! JES!! 
Eilen se lämpöaalto sitten iski. Ainakin täällä Kotkan suunnalla. Tosin me vietimme päivän Klamilassa mökillä(sijaitsee n. 4 km päässä Museotietä itään Haminan kaupungin rajasta). Ja siellä lämpöä kyllä riitti!! Päivään mahtui vaikka ja mitä. Soutuvene laskettiin vesille, virvelöitiin, savustettiin affenia ja ankeriasta, Ella pyydysti haavilla perhosia(jotka hetken ihailun jälkeen päästettiin vapaiksi) ja minä rakensin tikkaat! :) 
Oikein herkullinen päivä! :)
Tässä vähän mökkeily kuvia punaisissa saappaissa ja takkuisessa tukassa :)




Tipsu tähystelee kiviä..tai kaloja..

Pienet tanssiesitykset laiturilla..

Punaiset saappaat ja takkuinen tukka

Pieni takkuinen koira

Tikkaat! Vielä maalausta vailla :)
Hauskaa viikonloppua <3

tiistai 15. toukokuuta 2012

Lyhdyistä lisää..


Tässä vielä yksi ISO Do It Yourself lyhty :) 
Hauskaa iltaa :)

11 kysymystä-haaste

Näin minä vastaan... :)

1. Oletko menossa kesälomareissulle johonkin?
Kyllä. Aina joku reissu tulee tehtyä kesällä. Nyt suunnittelemme Spa-lomaa viroon :) Ja sitten oli vähän asuntoauto ideaa..Ja tietysti mökillä olemme! 
2. Lempi tavarasi?
Voi ei, tää on kyllä paha. Heh jos olette huomanneet oon vähän sellainen kröhöm, "keräilijä" niin niitä lemppari tavaroita on aika monta.. Mutta, jos nyt on pakko valita jotakin niin se on...Iso puinen Buddha patsas/veistos jonka toin edelliseltä reissulta Thaikuista. Kannoin sylissä sen ja vaalin sitä kuin lasta koko kotimatkan ajan :)
3. Mieleen painuvin muisto?
Voi...Niitä muistoja on niin kauheasti..Muistan ja muistelen useasti aikaa kun asuimme Thaimaassa. Ja niitä loistavia matkoja joita teimme siellä perheen kanssa.
4. Suututko ja jos, niin miten se näkyy?
Olen joskus äkkipikainen, mutta se ei ole suuttumista. Se on vain kiukuttelua. :) Ja olen kyllä aika lepposa, mutta jos suutun niin suutun kunnolla. Ja loukkaannun. Sitä ei usein onneksi käy. Se näkyy siitä, että vetäydyn kokonaan hiljaiseksi ja mökötän. :(
5. Teetkö turhanpäiväsiä ostoksia?
En. :)
Olen hyvä säästämään. Ostan joskus paljon, mutta en tykkää sellaisesta shoppailusta, joka on vain pelkän shoppailun halusta. Jos näen jotakin joka on PAKKO saada, sille on ensin saatava se täydellinen käyttö tarkoitus ja paikka, muuten se pysyy hyllyllä. Hehe, sen voin kyllä sanoa, että täydellisiä paikkoja kyllä löytyy melkein aina enhän minä muuten sitä esinettä ihailisi ;)
6. Elämäsi lemmikkieläimet?
No lemmikejä on ollut vaikka minkälaista..Koiraa, pupua, jopa KusKus(laiskiaisen tapainen apina otus). Ja niitä on aina raahattu ulkomailla kotiin kaduilta ja äiti on ollut hulluuden partaalla kaikkien eläinsuojelu/pelastus operaatioiden kanssa. Tällä hetkellä Tipsu on elämäni lemmikki ja minusta tuntuu, että tulee aina olemaan se "special one".
7. Kadutko jotain, mitä olet joskus mennyt tekemään/sanomaan?
Tässä asiassa voin kai todeta että on ollut onnekas. En koe tehneeni tai sanoneeni mitään sellaista jota katuisin vieläkin. Tietysti hölmöyksiä on tapahtunut, mutta kaikki ne ovat olleet unohdettavissa. Nyt koputtaen puuta toivon, että asia säilyy näin. 
8. Oletko mieluummin vällyjen välissä kotona vai jatkuvasti reissaamassa paikasta toiseen?
Olen kotihiirulainen. Olen AINA nauttinut kotona olemisesta! Matkustaminen on SUURI harrastus, mutta mikään ei voita sitä kotiin paluun tunnetta. Jos kyseessä on vapaa ilta tai ilta kaupungilla, niin vedän flanelliyökin päälle ja hyppään sohvalle!
9. Harrastuksesi?
Laulan :) Matkustan.  Ja tietysti näperrän kaikkea sisustuksen parissa ja maalaan :) Anssin kanssa metsästetään aarteita ja entisöidään.
10. Oletko tyytyväinen elämääsi?
Olen erittäin tyytyväinen. Minulla on mahtava perhe ja ollut rikas elämä kaikin puolin. Nyt elän omaa elämääni ja haaveita on, joita pyrin toteuttamaan. Koko elämä on vielä edessä. Ja siihen mahtuu varmasti niin paljon ihanaa ja toivottavasti hyvin vähän pahaa. 
11. Mitä haluaisit kysyä minulta?
Haluaisin kysyä teiltä kaikilta onnesta ja kiitollisuudesta. Mikä on teidän mielestä se asia joka tekee elämästäsi onnekkaan ja mistä olette kaikista eniten kiitollisia.  Tähän kysymykseen ei tarvitse vastata, se on vain kysymys. Ehkä sinulle itsellesi. Asia jota minäkin mietin usein. Kaikkia niitä asioita jotka ovat tehneet minusta minut. Ja onko jotain sellaista tapahtunut mitä ilman elämä voisi olla erilaista.
Huh. Nyt on pohdittu. Oli kyllä mahtavia kysymyksiä. Kiitos Marru, http://marru-matkanvarrelta.blogspot.com/
 Haasteen sääntöjen mukaan minun täytisi nyt valita 11 bloggaria haastettavaksi 11 kysymyksellä. En valitettavasti tee niin, sillä haluaisin antaa sen teille kaikille. Joten, HAASTAN TEIDÄT KAIKKI! :)
Halukkaat saavat ottaa kysymykseni ja toteuttaa haasteen! Ilmoittakaa vaikka sitten jos otatte haasteen vastaan! HALUAN lukea ne! :)
Ja nyt..voi ei..kysymyksiä...
TÄSSÄ MINUN LISTA KYSYMYKSIÄ...rohkeesti vaan mutta ei niin vakavasti :)

1. Mikä on sellainen aisa jonka haluaisit tehdä, mutta et ole varma teetkö sitä ikinä?

2.Juotko kahvia? Jos juot, miten? Jos et, mikä on sinun kahvisi?

3. Mitä syöt aamiaiseksi?

4. Mikä on asia josta olet ylpeä itsestäsi?

5. Mitkä asiat ärsyttävät sinua? Miten toimit?

6. Kuka on sankarisi? Ketä ihailet?

7. Mitä teet työksesi? Jos et halua vastata kysymykseen kerro vain lapsuuden uraunelmastasi?

8. Pyöräiletkö, rullaluisteletko ja käytäkö julkisia?
9. Mitkä ovat lempisarjojasi?
10. Mikä on lempi vuodenaikasi, miksi?
11. Milloin ja miksi aloitit bloggailun?


Do It Yourself




Moikka vaan! Tänään olen viettänyt päivää kotona välillä piipahtaen ulkona lämmössä. 15 astetta lämpöä! :) Onko se lämpöaalto sittenkin tulossa :) On kyllä vielä matkaa luvattuihin mittarin lukemiin, mutta kyllä kaikki aurinko vaan kelpaa!
Sain aamulla ihanaa kahviseuraa ystävästäni Tiinasta ja pikku kummi-pojasta <3
Sitten tunsin kuinka sormen päitä kutkutti ja tunnistin tunteen. Oli pakko saada näpertää jotakin! Joten kaivoin kaapista säästämäni purnukat (juuri näitä kutkutuksia varten tarkoitettu) ja aloin tekemään lyhtyjä. Nämä "lyhdyt" ovat erittäin yksinkertaisia, mutta hauskoja. Sopivat parvekkeelle hienosti. Muutaman suuremman teen myös kylpyhuoneeseen, sillä se vaatii pientä laittoa!
Ihanaa tiistai päivää kaikille <3

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Viikonloppu kuulumisia


 Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille!! 
Minulle tarjottiin ihana englantilainen aamiainen ja ihanat kortit ja lahjoja! <3
Ella on askarrellut koulussa vaikka mitä kivaa. Sain ihanat kortit ja kaksi pöytäliinaa. <3
Anssilta sain ihanan pinkin paketin <3
Oikein mukava päivä!
Aamulla itse soitin äidilleni(perheeni asuu Puolassa)ja toivottelin hyvää äitienpävää. onneksi he ovat tulossa kuukauden päästä suomeen sillä on jo KOVA ikävä! <3 Vielä kerran omalle ihanalle äidilleni HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!! <3

Tässä toinen Ellan tekemistä liinoista <3

Pinkki yllätyspaketti :)
Yllätyspaketissa oli ruukku, LOVE-kirjaimet, puutarhakuokka ja sydänkyltti <3
 Perjantaina...

Perjantaina kummalakin oli pitkät työpäivät takana ja meillä oli yhetinen vapaa ilta joten haimme pitsaa ja katselimme peliä! :) Minä kyllä nukahdin kesken pelin :)



Mukavaa loppu iltaa kaikille! Ja hyvää alkavaa viikkoa!